Suomen sairaimmat ja terveimmät kunnat: Mitä THL:n uusin sairastavuusindeksi kertoo?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisee säännöllisesti kansallista sairastavuusindeksiä, joka on kriittisin yksittäinen suomalaisen terveydenhuollon ja väestönkehityksen rakenteellinen mittari. Kun analysoimme sairastavuutta väestötasolla, emme tarkastele pelkkiä satunnaisia infektiotauteja, vaan syvälle juurtuneita, kroonistuneita kansansairauksia. Näitä ovat muun muassa sydän- ja verisuonitaudit, syövät, vaikeat mielenterveyden häiriöt sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Tuoreimpien, avoimesta datasta jalostettujen katsauksien mukaan Suomen terveysjakautuma seuraa yhä kiistatta vanhaa, historiallista ”Pähkinäsaaren rauhan rajaa”. Lännessä ja etelässä voidaan tilastollisesti huomattavasti paremmin, kun taas idässä ja pohjoisessa sairastetaan yhä raskaasti.

Mitä sairastavuusindeksi todella mittaa ja miten se lasketaan?

Sairastavuusindeksi on erittäin hienosyinen tilastollinen työkalu, jonka vertailuarvona toimii koko maan keskiarvo (koko maan indeksiluku on asetettu tasan sataan, 100). Jos kunnan tai hyvinvointialueen luku on yli sata, alueen väestö on keskimääräistä merkittävästi sairaampaa. Jos luku jää alle sadan, alueella asuu tilastollisesti keskimääräistä terveempää väestöä. THL:n algoritmi huomioi lukujen laskennassa massiivisen määrän rekisteritietoa:

• Kelan erityiskorvattavien lääkkeiden rekisterit (kattaa elinikäiset sairaudet, kuten diabeteksen pitkäaikaishoidon tai vaikeat krooniset astmat)
• Sairauspäivärahat ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiset
• Erikoissairaanhoidon hoitoilmoitukset (Hilmo-rekisteri)
• Kuolinsyytilastot ja ennenaikaisen kuolleisuuden aste

On ensiarvoisen tärkeää huomioida, että tämä indeksi vakioidaan iän sekä sukupuolen mukaan. Tämä estää tilastoharhan: demografisesti vanhusvoittoinen kunta ei automaattisesti nouse listan kärkeen suuren eläkeläispopulaationsa vuoksi. Indeksi paljastaa armottomasti sen, kuinka sairaita kunnan asukkaat ovat suhteessa samankaltaiseen ikärakenteeseen ja otantaan muualla Suomessa.

Terveimmät kunnat: Pääkaupunkiseutu ja ruotsinkielinen rannikko asettavat standardin

Kun tarkastelemme indeksin häntäpäätä eli äärimmäisen terveitä alueita, tulokset ovat pysyneet jo vuosikymmenen ajan hämmästyttävän muuttumattomina. Suomen kiistatta terveimmät asukkaat keskittyvät Uudenmaan suuriin kaupunkeihin ja Pohjanmaan ruotsinkieliselle rannikkoseudulle.

Suomen terveimmät kunnat datan valossa:

1. Kauniainen (Indeksi pyörii 68–70 tuntumassa) – Suomen ylivoimaisesti tervein kunta vuodesta toiseen. Erittäin korkea koulutustaso ja vauras tulotaso korreloivat tutkimusten mukaan vahvasti pitkän iän ja terveyden kanssa.
2. Pedersören kunta (Indeksi n. 71) – Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla sosiaalinen pääoma, laajat ja tiiviit yhteisöverkostot sekä vahva yhteisöllinen identiteetti tukevat terveyttä kliinisesti merkittävällä tavalla.
3. Mustasaari ja Luoto (Indeksit alle 75) – Kuten muuallakin Vaasan rannikkoseudulla, odotettavissa oleva elinikä ja myöhäisiän toimintakyky ovat täällä merkittävästi valtakunnan keskiarvoa korkeammalla tasolla.
4. Espoo (Indeksi 75) – Uudenmaan suuret kaupungit, joihin on keskittynyt runsaasti korkeasti koulutettuja nuoria asiantuntijoita ja perheitä, erottuvat valtakunnallisessa vertailussa erittäin myönteisesti.

Korkean sairastavuuden keskittymät: Itä- ja Pohjois-Suomen raskas perintö

Spektrin toisessa ääripäässä tilanne on huolestuttava. Itä- ja Pohjois-Suomen kunnissa sairastavuus ylittää maan keskiarvon jopa 30–50 prosentilla. Taustalla vaikuttaa lukuisia syvälle yhteiskuntaan ankkuroituneita tekijöitä, joita perinteinen sairaanhoito yksin ei kykene ratkaisemaan.

Suomen korkeimman sairastavuuden alueet:

1. Kainuun ja Pohjois-Savon syrjäseudut (Indeksit nousevat yli 130) – Näissä kunnissa erityisesti sepelvaltimotautien ja kroonisten mielenterveysongelmien esiintyvyys on poikkeuksellisen suurta poikkeamaa maan keskiarvosta.
2. Pohjois-Karjala – Kärsii perinteisesti sydän- ja verisuonitautien korkeasta kliinisestä rasitteesta. Geeniperimä ja sukupolvia jatkuneet raskastekoiset elintavat (historian painolastina runsas suolan ja eläinrasvan käyttö, jota Pohjois-Karjala-projekti aikanaan yritti torjua) näkyvät edelleen kantaväestön biologisissa merkkiaineissa.
3. Satakunnan ja Kymenlaakson tietyt teollisuuskeskittymät – Vaikka nämä maakunnat sijoittuvat lännempäs, raskaan teollisuuden varaan rakentuneet paikkakunnat osoittavat korkeampaa sairastavuutta erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksien, kuten nivelrikkojen ja selkäsairauksien osalta.

Syy-seuraussuhteet: Miksi alueellinen kahtiajako on niin jyrkkä?

Akateeminen tutkimus tarjoaa datalle selkeitä taustamuuttujia. Erot eivät ole sattumanvaraisia, vaan asettuvat karkeasti neljään eri selitysmalliin:

1. Sosioekonominen gradientti: Koulutus- ja tulotaso ovat ylivoimaisesti tarkimmat väestötason terveyden ennustajat. Korkeasti koulutetut omaksuvat terveysinformaation nopeammin, liikkuvat enemmän varatuilla vapaa-ajoillaan, valitsevat ravitsemussuositusten mukaista ravintoa ja hakeutuvat yksityiseen hoitoon välittömästi oireiden alkaessa.
2. Geneettiset pullonkaulat: Itä-Suomen historiallinen asutushistoria on muodostanut geneettisen ”pullonkaulailmiön”, jonka seurauksena tietyt perinnölliset aineenvaihduntasairaudet sekä sydäntautien riskitekijät esiintyvät väestössä verrattain tiheästi (ns. suomalainen tautiperintö).
3. Fyysisesti kuluttava työympäristö: Kunnissa, joiden elinkeinorakenne painottuu raskaaseen perusteollisuuteen, metsätyöhön ja jalostukseen, ammattisairaudet nostavat ymmärrettävästi merkittävästi indeksiä verrattuna puhtaisiin palvelu- ja asiantuntijakaupunkeihin.
4. Viiveet palvelurakenteessa: Pitkät maantieteelliset välimatkat lääkäriin tai vaativaan erikoissairaanhoitoon nostavat kynnystä hakeutua hoitoon ajoissa, minkä johdosta sairaudet ehtivät usein kroonistua tai edetä vaativampaan vaiheeseen ennen diagnosointia.

Datapohjaiset johtopäätökset sosiaali- ja terveyspolitiikalle

Avoimen datan paljastamat suhdeluvut eivät edusta pelkkää akateemista kuriositeettia, vaan ne ohjaavat suoraan satojen miljoonien eurojen virtoja valtion budjetista. Uudet hyvinvointialueet saavat valtionosuutensa hyvin pitkälti asukkaidensa palvelutarpeen ja sairastavuuden kliinisten lukujen perusteella. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Pohjois-Savolle tai Kainuulle maksetaan merkittävästi enemmän veroeuroja asukasta kohden kuin Uudenmaan kunnille. Sairastavuuden pitkän aikavälin purkaminen vaatisi massiivisen rakenteellisen siirtymän reaktiivisesta erikoissairaanhoidosta proaktiiviseen ennaltaehkäisyyn, elintapaohjaukseen ja matalan kynnyksen neuvontaan kaikkialla Suomessa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Sotkanet-indikaattorikanta.