Yksityinen terveydenhuolto vs. julkinen puoli: Kuka tilastoissa todella ohittaa jonot?
Yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan merkittävimmistä kipupisteistä löytyy täydellisen paljaana ja numeroiksi käännettynä Kelan sairaanhoitokorvausdatasta sekä THL:n perusterveydenhuollon avohoidon hoitoilmoituksista (AvoHILMO). Elämme globaalissa mittakaavassakin harvinaisen jakomielisessä asiantuntijayhteiskunnassa: yhden maan sisällä pyörii rinnakkain kaksi täysin erillistä terveydenhuollon moottoria, joiden käyttöä ohjaavat armottomat sosioekonomiset algoritmit. Analyysi yksityislääkärikäyntien kelakorvauksista verrattuna terveyskeskuksiin jumiutuneisiin massoihin repii hajalle myytit yhdenvertaisesta hoitoonpääsystä.
Kaksi kerrosta: Ohituskaista ja perusjonot
Datan korrelaatiokertoimet paljastavat täysin systemaattisen yhteyden korkean asiantuntijatason työllisyyden, tulotason ja nopean diagnostisen puuttumisen välille.
- Työterveys ja yksityisvakuutukset: Kaupungistuneessa Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa yliopistokaupunkien huippuasiantuntijat elävät ”nopeutetussa hoitomatriisissa”. Kattavat lakisääteisen tason ylittävät yksityiset työterveyshuollon magneettikuvat, laboratoriopaneelit ja matalan kynnyksen etälääkärisovellukset (etäkäyntien valtava nousu koronan jälkeen on kiistaton faktapiste Kelastossa) takaavat diagnoosin ja operatiivisen hoidon jopa tunneissa. Yhä massiivisemmin ilmiötä ruokkii satojen tuhansien lasten yksityiset sairauskuluvakuutukset: uuden polven vanhemmat ovat vapaaehtoisessa järjestelmässä hylänneet julkisen päivystyksen ja ostaneet suoran pikatien yksityisten lastenlääkäriasemien palveluihin omien jälkeläistensä korvatulehduskierteissä.
Terveyskeskusten kapea suppilo
Jos vastaavasti katsotaan THL:n ”T3-mittaria” (kolmas vapaa lääkärinaika perusterveydenhuollossa), joka on julkinen indikaattori julkisen perusterveydenhuollon jonojen pituuksista, data huutaa punaista työttömyyden kourissa painiskelevilla erämaa- ja reunakunnilla.
Niin sanotulla julkisella puolella potilasasiakkaaksi profiloituvat vahvasti työttömät, laajan kirjon elintapasairauksista kärsivät eläkeläiset ja matalapalkka-alojen prekaarit työntekijät ilman kallista työterveysturvaa. Täällä yhden kroonistuneen lonkkakivun eteneminen peruslääkäriltä ortopedin lausunnolle voi hyvienkin 3 kuukauden hoitotakuulakien puristuksessa jatkua kliiniseen kroonistumiseen asti. Erittäin raskaana piirteenä AvoHilmo-data paljastaa mielenterveyspalveluiden erkaantumisen: siinä missä hyvätuloinen ostaa suoraan kalliita psykologin konsultaatioita yksityisiltä asemilta, vakuuttamattoman nuoren ainoa kytkös avun piiriin kulkee ylityöllistetyn julkisen puolen sote-keskuksen lääkärin luoman arviointiviidakon läpi.
Kansanterveyden hinta eriarvoisuudesta
Asiantuntijatasolla datajournalistinen päätelmä on armoton politiikalle: emme voi koskaan katkaista sairausindeksien (mm. raskaiden leikkauksien kulumia tai mielenterveyden työpoissaoloja) pitkää tilastollista häntää idässä ja pohjoisessa, jos ”preventiivinen”, heti alkuun iskevä nopea reaktiohoito on säädetty vain vakuutusmatemaattisen hyötypotentiaalin (eli verotuloja eniten kerryttävän it-ammattilaisen) yksinoikeudeksi yhtiöiden pilvenpiirtäjissä. Kela-datan rinnakkaisuus alleviivaa sote-järjestelmän eksistentiaalisen kriisin perimmäistä syytä: ne, jotka eniten terveydenhoitoa yhteiskunnalta tarvitsisivat fysiologisten lähtökohtiensa vuoksi, ohjautuvat kaikista raskaimmin kuormittuvan ja hitaimman infrastruktuurin hoidettaviksi – kun taas terveimmät asiantuntijat ohittavat jonon ohituskaistalta sekunneissa oireidensa alkaessa.
Lähde: Kelasto-raportit (Yksityinen sairaanhoito) ja THL AvoHILMO.