Ylipaino Suomessa: THL:n tilastot paljastavat vyötärönympäryksen erot maakunnittain

Lihavuus on yksi modernin 2020-luvun suurimmista ja salakavalimmista kansanterveydellisistä uhkakuvista. Suomi seuraa tässä kyseenalaisessa trendissä läheisesti muun muassa Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian kehityskaaria. Tutkiessamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uusimpia FinTerveys-hankkeen väestötutkimusdataa (joka on rajapintojen kautta tutkijoiden ja data-analyytikoiden vapaassa käytössä), vastaan piirtyy äärimmäisen vakava kuva ympäristöstämme. Ylipainon (kehon painoindeksi eli BMI yli 25) ja merkittävän lihavuuden (BMI yli 30) kasvu läpäisee systemaattisesti kaikki ikä- ja sosiaaliluokat, mutta tarkempi maantieteellinen erittely tuo esiin massiivisen kuilun Suomi-neidon uuman leveydessä.

Datan hälyttävät makroluvut

Käytännössä ylipaino on asettunut Suomessa uudeksi normaaliksi. Kun pureudumme THL:n indikaattoriin koskien työikäistä 20–64-vuotiasta väestöä, tilastot ovat armottomia. Normaalipainoiset keski-ikäiset miehet ovat jääneet vähemmistöön. Naisilla luvut asettuvat hieman alemmas miesten keskiarvoista, mutta noususuhdanne ja korrelaatiot ovat identtisiä. Joillakin hyvinvointialueilla ylipainoisiksi ja merkittävästi lihaviksi luokitellaan yhteensä yli 70 prosenttia koko työikäisestä aikuisväestöstä. Kyse ei ole enää esteettisestä haitasta, vaan välittömästä taloudellisesta ja kliinisestä kriisistä. Ylipaino kasvattaa eksponentiaalisesti tyypin 2 diabeteksen, vaikeiden tuki- ja liikuntaelinvaivojen ja lukuisten syöpien riskiä.

Alueelliset profiilit: Missä ylipaino keskittyy?

Kun datan suodattaa kunta- ja elinkeinorakenteen kautta, ylipainotilaston raskaaseen päähän jämähtävät voimakkaasti samat alueet vuosi toisensa perään.

• Sisä-Suomi ja perinteiset maatalousalueet: Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Karjala korostuvat indikaattoreissa systemaattisesti. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaata pidetään laadukkaan suomalaisen ruoantuotannon sydämenä. Ongelmana on kuitenkin kulttuurinen muutos ruoan kulutuksessa suhteessa kulutettuun energiaan. Historiallinen perusta ruokavaliolle oli maatalouden raskaassa fyysisessä työssä, jossa energiatiheä rasva paloi pellolla. Työn mekaanistuessa kalorienkulutus on romahtanut, mutta runsasrasvainen, kermainen ja liharaskas arkiruokakulttuuri elää dataan heijastuvana jäänteenä.
• Pienten seutukuntien autoriippuvuus: Asuinalueilla, joissa julkinen liikenne on kehittymätöntä ja välimatkat palveluihin taitetaan vääjäämättä henkilöautolla, arkiaktiivisuus (hyötyliikunta) jää olemattomaksi. Datan valossa haja-asutusalueiden asukkaiden vuorokautinen askeleiden määrä putoaa kaupunkilaisista selkeästi.

Tätä vasten Suomen tilastollisesti hoikin väestöpohja on keskittynyt asutuskeskuksiin, joissa infrastruktuuri ja kaupunkisuunnittelu suorastaan pakottavat tai vähintään houkuttelevat lihasvoimalla liikkumiseen.

• Pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere: Suurten yliopistokaupunkien keskustoissa (esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa) elävillä asiantuntijoilla ja opiskelijoilla autonominen liikkuminen on valtaosin pyöräilyä, kävelyä ja metron tai ratikan välillä kulkemista. Kaupungeissa on lisäksi vahvempi sosiaalinen asenneilmasto erilaisia vegaanisia ja kevyempiä kasvisruokavaliotrendejä kohtaan.

Sukupolvihäiriö ja varusmiesten kunto

Kun dataa leikataan iän ja ajanjakson mukaan, nousee esiin myös sukupolvikohtaisia varoitusmerkkejä. Puolustusvoimien kuntotesteistä saatu pitkäaikainen aikasarjadata varusmiesten tuloksista (joihin myös terveysviranomaiset pohjaavat arvioitaan) osoittaa karun 20 vuoden kehityksen. Cooperin testien (12 minuutin juoksu) keskiarvot ovat laskeneet dramaattisesti samalla, kun varusmiesten tulopainojen keskiarvo on noussut kilogrammoilla. Näppäimistöllä ja näyttöpäätteen äärellä istuva elämäntapa vaalii staattisuutta, josta on tullut pysyvä olotila lapsuudesta armeijaikään.

Pandemiavuodet (2020–2022) löivät myös valtavan, yhä tilastoissa erottuvan, lommon aikuisten tilastoihin. Datassa näkyy selkeä korona-ajan painopiikki, johon vaikutti tuhansien asiantuntijoiden äkillinen siirtyminen kotitoimistoille lähelle jääkaappia. Jopa kilometrin pituinen arkikävely juna-asemalle tai työmatkapyöräily pyyhkiytyi pois kuukausien ajaksi, ja metabolia joutui shokkitilaan.

Yhteiskunnan hinta ja ratkaisujen suunta

Lihavuusepidemian tilastollisen leviämisen seuraukset eivät näy vain peilikuvassa, vaan sote-alueiden tilinpäätöksissä. Konservatiivisimmatkin terveysoikeudelliset arviot laskevat tyypin 2 diabeteksen hoidosta ja ylipainoon liittyvästä nivelrikkokirurgiasta (polvien ja lonkkien tekonivelleikkaukset) syntyvän vuosittain julkiselle sektorille arviolta 1,5 miljardin euron kustannuspaineen. Avoimen datan osoittama kylmä tosiasia on, että nykyinen ”obesigeeninen” (lihavuutta edistävä) ympäristömme – joka suosii halpaa, pitkälle prosessoitua ravintoa ja passiivista istumista – voittaa yksilön itsekontrollin mennen tullen. Valtiovallan keinovalikoimaan datan edessä jäävät lopulta vain järeät toimenpiteet, kuten massiivinen haittaverotus energiatiheille sokerituotteille ja kaupunkisuunnittelun siirto täysin kevyen liikenteen ehdoilla tapahtuvaksi asutuspolitiikaksi.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), FinTerveys-tutkimus ja Sotkanet.