Raittius vai riskikulutus? Alkoholin käytön uudet tilastot paljastavat murtuvat myytit
Stereotypia suomalaisesta, jöröstä miehestä kossupullon kanssa saunassa alkaa olla datatieteellisestä näkökulmasta katsottuna puhdasta fiktiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kokoama, laaja indikaattoritietokanta (Sotkanet) osoittaa historiallisesti merkittävän käänteen suomalaisten päihdekäyttäytymisessä. Kokonaiskulutuksen absoluuttiset litramäärät ovat olleet hienoisessa, mutta tasaisessa laskussa jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Todellinen skuuppi ei kuitenkaan piile pelkässä keskiarvojen putoamisessa, vaan siinä valtavassa sosiokulttuurisessa repeämässä, jonka alkoholitilastot maahamme piirtävät ikäluokkien ja postinumeroiden välille.
Nuorten aikuisten historiallinen asennemuutos
Vakuuttavin yksittäinen tilastomurros löytyy Z-sukupolven (vuosituhannen vaihteen molemmin puolin syntyneiden) datasta. Kouluterveyskyselyn ja THL:n aikuisväestöntutkimusten perusteella ”humalahakuisen juomisen” indikaattorit (useita annoksia kerralla viikoittain tai kuukausittain) ovat suorastaan romahtaneet nuorimpien ikäluokkien keskuudessa verrattuna heidän vanhempiensa nuoruusvuosiin 1990-luvulla.
Akateemiset syyt ilmiön taustalla kiteytyvät kolmeen tekijään:
- Kontrollin vaatimus digiajassa: Älypuhelinten myötä elämää dokumentoidaan reaaliaikassa. Nuorisolle julkinen kontrollin menetys humalan vuoksi on merkittävä sosiaalinen riski maailmassa, jossa digitaalinen jalanjälki ei unohda mitään.
- Muuttuneet sosiaalisaatiotilat: Nuorten yhdessäolo on siirtynyt yhä enemmän peliympäristöihin ja laitteiden välityksellä tapahtuvaan läsnäoloon, missä alkoholin esikuvallinen rooli sosiaalisen jännitteen laukaisijana puuttuu.
- Terveystrendit: Kuntosalikulttuurin biometrisen mittaamisen (unen laadun ja palautumisen seuraaminen älysormuksilla) yleistyminen on tehnyt alkoholista irrationaalisen valinnan suorituskykyä optimoiville.
Riskikulutus tiivistyy keski-ikään ja harmaantuviin ikäluokkiin
Samalla kun nuoret raitistuvat, alkoholin terveysrasite asettuu yhä tukevammin keski-ikäisten ja suurten ikäluokkien harteille. Erityisesti huolestuttaa eläkeikää lähestyvien naisten alkoholinkäytön tilastollinen kasvu pitkällä aikavälillä (niin sanottu ”tissuttelukulttuuri”, johon kuuluu päivittäinen viinilasillinen kotona). Koska ikääntyvän organismin kyky polttaa asetaldehydiä ja metaboloida alkoholia heikkenee geneettisesti, pienempikin jatkuva alkoholiannos synnyttää ikäihmisille vakavia maksavaurioita ja kasvattaa lukuisten syöpien (muun muassa rinta- ja suolistosyövät) riskiä merkittävästi.
THL:n kliinisten diagnoosien (”Alkoholimaksasairaudet” ja ”Alkoholimyrkytys”) alueellinen erittely nostaa jälleen esiin raskaiden perusteollisuuspaikkakuntien ja maaseudun reunamien hädän. Itä- ja Pohjois-Suomen tietyissä kunnissa, joissa pitkäaikainen rakennemuutos ja työttömyys ovat murentaneet arjen rytmin, päihdesairastavuus näyttelee erittäin raskasta roolia sairaanhoitopiirien budjeteissa.
Poliittisen linjavedon dataperusta
Alkoholin saatavuuden vapauttamiseen liittyvä poliittinen diskurssi (kuten viinien tuominen ruokakauppoihin) sivuuttaa usein raa’an datajournalismin faktat. Samaan aikaan kun ”Sivistynyt eurooppalainen juomatapakulttuuri” -argumenttia käytetään retorikkana, data-analyysit osoittavat vääjäämättömästi, että saatavuuden pienikin kasvu korreloi Suomessa aina välittömästi päivystyksien maksasairauksien ja akuuttien haimatulehdusten sisäänottojen (Hilmo-data) kanssa. Alkoholipolitiikka onkin terveydenhuollon kestävyyden näkökulmasta puhtaasti matemaattinen riskinhallintakysymys: datan ja biologian edessä valtion on pakko ohjata kulutusta hintaverotuksella minimoidakseen vääjäämättömät lääketieteelliset seuraamukset, joille suomalainen hoitojärjestelmä antaa viimeisen linjan asyylin.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Päihde- ja riippuvuusindikaattorit.
