Tupakoinnin loppu? Näissä suomalaiskaupungeissa savuttomuus on jo arkipäivää
On lääketieteen ja kansanterveystyön suurimpia voittokulkuja, että olemme kyenneet siirtämään yhden ihmiskunnan tappavimmista kulutustottumuksista marginaaliin. Vuosituhannen vaihteessa savukerasia povitaskussa oli kulttuurinen normi, jota tuettiin lainsäädännön ohkaisuudella – Suomessa poltettiin ravintoloissa, työpaikkojen sisätiloissa ja jopa lääkärien vastaanottojen odotushuoneissa. Tänään, THL:n tilastot paljastavat häkellyttävän saavutuksen: päivittäin tupakoivien osuus työikäisestä väestöstä kyntää historiallisen matalalla, hätyytellen vain kymmenen prosentin rajapyykkiä. Olemme vahvasti matkalla kohti poliittista ”Savuton Suomi 2030” -tavoitetta. Kuten aina, data paljastaa alueellisen epätasa-arvon tämänkin saavutuksen sisällä.
Koulutustaso savumerkkinä
Mikään muu yksittäinen terveysmuuttuja ei ole yhtä puhtoisen tiukasti sidoksissa ihmisen koulutustaustaan (ns. sosioekonomiseen luokkaan) kuin päivittäinen tupakointi. Avoimen datan ristiintaulukointi koulutusasteen ja polttamisen välillä tuottaa oppikirjaesimerkin lineaarisesta korrelaatiosta.
- Asiantuntijayhteisöjen totalitaarinen savuttomuus: Akateemisesti koulutettujen (yliopistotason asiantuntijoiden) keskuudessa työpaikkapolttaminen on romahtanut 90-luvun alun päivistä tasolle, jota tilastotieteilijät kutsuvat jo tilastolliseksi poikkeamaksi (alle 5 %). Pääkaupunkiseudun moderneilla asuinalueilla (erityisesti Länsi-Helsingin ja Espoon uusilla kerrostalolähiöillä), joissa asunto-osakeyhtiöt kieltävät tupakoinnin täysimittaisesti myös parvekkeilla, perinteinen tupakka on käytännössä hävinnyt katukuvasta leimautuen erittäin raskaasti alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvaksi tavaksi.
- Ammatillinen peruspolttaminen: Tilanne on diametraalisesti vastakkainen tutkittaessa pelkän perus- tai ammattikoulutuksen saaneiden väestöryhmiä. Erityisesti matalapalkkaisilla teollisuuden tai rakennusalan paikkakunnilla (esimerkiksi tietyillä alueilla Kymenlaaksossa, Satakunnassa tai Itä-Suomessa) tupakoinnin prevalenssi rikkoo yhä viidenneksen rajan. Joillakin tehtailla ja rakennustyömailla tupakkatauko kantaa yhä vahvaa sosiokulttuurista yhteenkuuluvuuden leimaa vahvana jäänteenä 1970-luvun asenteista, murtuen erittäin hitaasti.
Vaaralliset korvaajat: Nuuskan ja Sähkötupakan nousu
Datamme pitää sisällään kuitenkin voimakkaan varoitusnuotin, joka uhkaa purkaa kolmen kymmenen vuoden systemaattisen valistustyön. Kun perinteisen palavat savukkeet hylätään, tilastot (THL:n Kouluterveyskysely 8. ja 9. -luokkalaisten sekä toisen asteen opiskelijoiden osalta) näyttävät pelottavaa eksponentiaalista pystysuoraa nousua 2020-luvun uutuustuotteille: nikotiinipusseille (valkoiselle nuuskalle) ja veipeille (sähkösavukkeille).
Nuuskaaminen, jota lääketieteellinen tiede on vuosikymmeniä yrittänyt pitää ainoastaan urheilijoiden pienenä paheena, on laajentunut sukupuolirajoja rikkovaksi muotoutuneeksi ilmiöksi opiskelijoiden huulilla kaupungeissa yli genrerajojen. Koska aivojen frontaalilohkot (jotka säätelevät impulssikontrollia) kehittyvät vasta pitkälti reilusti yli 20 ikävuoden jälkeen, teinien hermosto omaksuu hyperannostelluista nikotiinipusseista elinikäisen, fysiologisen riippuvuuden murto-osassa siitä ajasta mitä perinteinen savuke ennen vaati.
Yksilön vastuu vai yhteiskunnan ohjaus?
Tilastotieto osoittaa vääjäämättä, että paras (ja usein ainoa kestävä) keino tupakoinnin vähentämiseen ei ole moraalisessa ohjauksessa tai peloittelussa sairauksilla – vaan lompakossa ja infastruktuurin design-ratkaisuissa. Systemaattinen valmisteverojen ankara korottaminen, tupakkatuotteiden piilottaminen katseilta kauppojen kassalinjoilla ja aggressiivinen savuttomien tilojen lainsäädäntö pakotti polttamisen luonnolliseen kuolioon. Kun katsomme sähkötupakoiden hurjaa kasvukäyrää datassa, johtopäätös on valtiontaloudelle kristallinkirkas: tuote, jonka markkinointi on visuaalisesti ja aromaattisesti (karkkimaut) viritetty koukuttamaan lapset ensivetäisyllä, on pakko asettaa lainsäädännössä yhtä ahdistavaan verotus- ja sääntelykehikkoon kuin sen savuava esikuvakin oli edellisellä vuosisadalla.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Aikuisväestön terveystutkimukset.