Dementian hinta: Alzheimer-lääkityksen saajien määrän hurja kasvu
Neurodegeneraatio – aivojen peruuttamaton ja salakavala rappeutuminen – edustaa terveydenhuollon ja kansantalouden suurinta yksittäistä, väistämätöntä tsunami-ilmiötä 2020-luvun Suomessa. Ihmisen lääketieteellisen tiedon huikeasta edistymisestä huolimatta dementia ja varsinkin sen ylivoimaisesti yleisin muoto, Alzheimerin tauti, pysyvät täydellisten lääkehoitojen ulottumattomissa. Kun selaamme perinteisiä Kelan järjestelmiä, ”Alzheimerin taudin lääkkeiden korvausoikeudet”, aikajana viimeiseltä vuosikymmeneltä muistuttaa kiihtyvää lumivyöryä, joka hotkaisee sote-alueiden rajalliset ja alibudjetoidut hoivaresurssit armottomalla tilastollisella vääjäämättömyydellä.
Kuinka rakennemuutos aivopesee budjetit
Kun ihmiselämän tekninen kesto (elinajanodote) on pönkitetty korkealle lääketieteen muilla erikoisaloilla – estämällä potilaiden tappavat sydäninfarktit aikaisessa keski-iässä verenpainelääkkein ja selättämällä kasvaimia tarkoilla tehohoidoilla – jäljelle jää suojaton, vanheneva keskushermosto iän karttuessa. Kelan suora raporttidata on brutaalia luettavaa asiantuntijoille. 2010-luvun alusta tähän päivään Alzheimer-lääkityksen (kolinesteraasin estäjät ja memantiini) saajien lukumäärä vuositasolla on noussut kymmenillä tuhansilla tapauksilla pelkästään perusterveydenhuollon rekisterissä mitattuna. Sairaus koskettaa jo satojatuhansia läheisiä ja omaishoitajia.
Koska markkinoilla ei ole käytettävissä taudin varsinaista patologista perussyytä (aivokudoksen beeta-amyloidiplakkien tuhoa lopettavaa) poistavaa ratkaisua, Kelan korvaamat kalliit päivittäislääkkeet pyrkivät pääasiassa vain ylläpitämään elämänhallinnan hitusta hieman kauemmin aktiiviseksi jumiuttamalla tai vahvistamalla aivojen välittäjäaineita kompensoivasti.
Maantieteellinen ikäpommi ja muuttoliikkeen tyhjiöt
Toisin kuin monet nuorempiin kohdistuneet elintapasairaudet, Alzheimer esiintyy datassa miltei poikkeuksettomana ikäspesifin korrelaation tuotteena (riski tuplaantuu väistämättä viiden vuoden välein 65 ikävuoden jälkeen). Siksi ilmiön rasitus kartalla noudattaa armottomasti syrjäseutujen harmaantumisen lakia.
- Muuttotappiokuntien sairaalat: Pohjois- ja Itä-Suomen maaseutukunnissa, joista nuores työkykyinen tai veronsa maksava asiantuntijaväestö on imuroitu ammatilliseen exodukseen Ouluun tai Helsinkiin, väestöpyramidi seisoo täydellisesti väärinpäin kärkensä varassa. Täällä kymmenet prosessoidut vanhusten kotihoitojärjestelmän asiakkaat ja intensiiviset laitoshoitoa edellyttävät vuodeosastopotilaat nojaavat suoraan kunnallisbudjettien murto-osaan maksukykyä.
- Omaishoidon ”piilotettu” data: Kelan luvut virallisesti dementialääkkeitä syövistä potilaista edustavat ainoastaan absoluuttista jäävuoren huippua ja ”hyvää” vaihetta. Suomen todellinen taloustuki Alzheimerissa makaa ”nollatuntisopimuksella” toimivissa puolisoiden – lähes poikkeuksetta iäkkäiden tyttärien tai omien uupuvien elämänkumppaneiden – suorittamassa rankassa, 24/7 päivystävässä omaishoidossa seinien sisällä, joka jää kansantalouden tutkista piiloon ja säästää yhteiskunnalta miljardeja laitoshoitokuluina vuosittain.
Poliittisen linjauksen kylmä herääminen
Hyvinvointialueilla pyristellään mahdottoman fysiologisen todellisuuden edessä. Muistisairaan asukkaan hintalappu loppuvaiheen eksponentiaalisen hoivan ja vuodeosaston (ympärivuorokautisen ”turvan”) kohdalla tuhoaa budjettikehyksiä vuosittain. Lääketieteen tutkijat osoittavat sormella dataa: Suomen ainoa pitkän aikavälin mahdollinen torjuntareaktio pelastaa sote-järjestelmän infrastruktuuri vuosikymmenen päähän on siirtää rahoituksen megapanostukset suoraan kognitiiviseen aivoterveyden edistämiseen ja riskitekijöiden manipulointiin (ns. FINGER-tutkimuksen elintapamalliin), koska yksikään kansankehys ei tulevillakaan teknologisilla investointilaeilla kykene suoriutumaan kasvavan potilasmäärän manuaalisesta laitosrakennusvaatimuksesta kliinisen tilanteen kärjistyessä.
Lähde: Kansaneläkelaitos (Kela), Sairausvakuutuksen lääkekorvaustilastot.
